Avainsanat

Tämän kortin tein vähän aikaa sitten vanhemman poikani kummisedälle. Kissan ja kummisedän tilalle siirtyi kohtuullisen helpolla koira ja hieman erilainen kummisetä. Kaikki osana esikoiseni syntymän jälkeisiä hyväntahtoisia sanaleikkejä kummisedästä. Poikani on totttunut tuntemaan veljeni kummisetänä. Olen vasta vähän aikaa sitten tehnyt paluun korttiaskarteluun käsivoimin. Tätä ennen minulla oli pitkä kausi, jolloin kortit syntyivät lähes kokonaan tietokoneohjelmien avustuksella.

Korttipostaukset ovat kinkkisiä. Käytän usein korteissa sen henkilön kuvaa, jolle kortin teen, eivätkä he halua kuviaan toimestani nettiin. Tämän vuoksi iso osa tekemistäni korteista ei koskaan päädy blogiini. Hauska niitä on kuitenkin suunnitella ja rakennella. Adobe Photoshop on mainio apuväline kuvien muokkaamiseen. Olen pidemmän aikaa halunnut perehtyä myös muutamaan muuhun kuvankäsittelyohjelmaan. Ehkä joku päivä…