Koira-kakku

Tässä jälleen yksi syntymäpäiväkakkuTämän koiran rakensin sisarelleni – kiireessä tietenkin. Vähän jäi “kakkua” hampaan koloon. Teimme sisarieni kanssa keksejä ja muffineja tarjoiltavaksi. Tämä veikin kommervenkkien kanssa yllättävän paljon aikaa. Energiaa suunnittelemaani koiraan ei tahtonut enää löytyä. Vähän liian isoksi jäi tämä hauveli. :/ Lilolla on huvittava tapa syödä koiran nappuloita. Se napsii niitä suuhunsa ja [...]

Mustikkamuffinit

Tämä resepti osui sattumalta silmääni Valion sivuilta. Reseptin alkuperäinen nimi on Vanilja-mustikkamuffinit. Taikina: 100 g voita tai margariinia 1 dl sokeria 1 muna 1 keltuainen 1 prk valion maustettu rahka, vanilja 3 dl vehnäjauhoja 2 tl leivinjauhetta Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää joukkoon kananmuna ja munankeltuainen. Käytä valkuainen marenkiin. Lisää rahka. Sekoita leivinjauhe ja vehnäjauho [...]

Oma maa mansikka, muu maa mustikka

“Alkuperä: aukeilla kasvanut mansikka osoitti kaskeajan alueen, metsässä kasvanut mustikka yhteisen alueen (jonka kaskeamisesta oli kulunut aikaa)” Tietolähde: Wikipedia. Olen viime aikoina käyttänyt pakastemustikoita monessa yhteydessä. Tuolloin on mieleeni juolahtanut vanha sanonta mustikasta. Tässä sanonnassa hieman vähätellään mustikoita suhteessa mansikkaan. Googlettamalla löytyi tuonkin sanonnan alkuperä. Ihan järkevä selitys sinänsä. Vaan leivonnassa Mustikasta on moneksi! Pannukakut [...]

Donitseja, Lettuja ja kaakaota

Esikoiseni rakastaa donitseja, tai kuten hän sanoo: donutseja. Aina välillä kaupungilla käydessämme haemme koko perheelle donutsit. Jukan mielestä tämä on aina kaupunkireissun kohokohta. Kuinka paljon pieni ihminen voikaan riemuita kahvilassa istumisesta donitsi toisessa ja mehu toisessa kädessä. Välillä käyn ystävieni kanssa kaupungilla kahvilla. Miksen siis voisi tehdä pojille yhdestä päivästä erityisen lähtemällä heidän kanssaan kaupungille [...]

Viimeiset Halloween herkut

Halloween tuli ja meni. Viimeiset postaukset tästä aiheesta hukkuivat tietokoneeseeni pariksi viikoksi ilman pääsyä ulos. Nyt viimeisimmissä leipomuksissa olen päätynyt enemmän tai vähemmän toistamaan kinuskikissan leipomuksia. En viitsi kopioida ohjeita sanasta sanaan, joten valmistuksesta vain lyhyt selvennys. Tässä kuvat minun versiostani. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun kokeilin monessa leivontablogissa ihasteltua lemon curd-tahnaa. Aivan pakko näihin [...]

Halloween

Jukan sanoin: mennään juhlimaan “Halloelliä”! Siis täydellinen tekosyy leipoa! Sisareni halusi järjestää Halloween-juhlat ja minä lupauduin hoitamaan tarjoilut. Tässä lopputulos: Idean tähän sain englannin kielisiltä sivuilta googlettaessani Halloween-kakku sanaa englanniksi ja suomeksi. Sitten vain tarvittiin siskoni suostumus aiheeseen. Eli taas kaavoihin kangistuneena kyseessä on perinteinen täytekakku, joka vain on päällystetty mustalla sokerimassalla. Olen aiemmin kokeillut [...]

Ei yhtään pöllömpi mansikkaleivos

Taas syntymäpäivät lähestyivät. Tällä kertaa synttärisankari halusi itse tehdä täytekakun. Halusin kuitenkin tehdä, jotain makeaa suuhun pantavaa kahvipöytään. Päädyin kokeilemaan mansikkaleivoksien tekoa. Ei muuta kuin koneen ääreen googlettamaan. Olin yllättynyt miten vähän ohjeita nopealla haulla löytyi.  Pirkka-resepteistä löytyi yksi ja toinen blogista Cake dream. Kääretorttupohja: 4 munaa, 1,5 dl sokeria, 1 dl vehnäjauhoja, 1 tl [...]

“The beat of your heart is the rhythm of your soul”

Otsikko on Yogi teepussin lapusta löydetty.  Minulla on tapana aina flunssassa ollessani hörppiä vähän väliä teetä. Tällöin erehdyn usein lähellä sijaitsevaan luontaistuotekauppaan täydentämään teevarastojani. Mukavaa, kun voi kaapista valita fiiliksen mukaan milloin minkäkin teepussin. Olen ollut viimeiset pari viikkoa sitkeässä flunssassa ja nyt alkaa taas tuntua, ettei ole ihan tukossa. Samalla jäi väliin mahdollisuus tehdä [...]

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.